Puutarhalla tapahtui vuonna 2013

 

28.8. Tampere
Sato on korjattu!

Lastenpuutarha Piparmintun puutarhakerholaiset kokoontuivat elokuussa kahteen sadonkorjuutapahtumaan. Ensimmäisen kerran satoa korjattiin koulujen alkamisviikolla. Maasta kaivettiin perunoita ja isoimpia purjosipuleita sekä tavallista sipulia. Papuja tuli taas huima määrä, samoin hernettä. Tomaattia ja chiliäkin saatiin maistella. Harmiksemme rankkasade yllätti reippaat sadonkorjuulaiset ja suurin osa sadosta jäikin seuraavalle viikolle. Viikon päästä ilmatkin suosivat pikuupuutarhureita ja mukaan lähti kasapäin maissia, porkkanoita, perunoita, purjosipuli, tomaattia, mangoldia, salattia ja tomaattia. Arpajaisina jaettiin oranssit kurpitsat ja chilit. Seuraavaksi käymmekin keittiöön kerholaisten kanssa, kun pikkukokit pääsevät vauhtiin kasvistensa kanssa.

29.7. 2013 Tampere

Lastenpuutarha Piparmintussa on tänään aika hiljaista. Pellolla vartoi vain muutama linnunpelätinukkeli. Tämä johtuu siitä, että puutarhakerhon lapset viettivät perjantaina viimeistä kerhopäivää iloisissa mutta tietysti vähän haikeissakin tunnelmissa.Satoa korjattiin vielä viimeisenä päivänä ahkerasti ja siivottiin puutarhaa syyskuntoon. Viimeisen kerhopäivän kunniaksi sai herkutella mahat täyteen mm. popcornia, sipsejä ja karkkia. Onneksi edessä on vielä yhteisesti 2 kertaa sitä kaikista mukavinta eli sadonkorjuuta!

 

19.7.2013 Tampere

Tällä viikolla olemme saaneet paljon satoa kuten kurpitsoja, salaattia ja sipulia. Mansikat on jo poimittu, mutta vadelmaa on sitäkin enemmän. Viikon teemana on ollut säästäväisyys joten olemme yrittäneet olla kaikessa mahdollisen säästäväisiä.

Kaikki ovat olleet kovasti rakentamassa majoja. Tytöillä on nyt oma maja ja poikien maja on siirretty metsään.

12.7.2013 Tampere

Tällä viikolla kerhossa on innostuttu majan rakennuksesta. Majaan kuuluu myös isohko kuoppa, ja pois kaivetusta savesta onkin ollut mukava pyöritellä erilaisia koristeita ja muita esineitä. Kasvit on ruvenneet nyt tuottamaan satoa oikein kunnolla, ja kerholaisilla onkin ollut täysi työ ehtiä kerätä kaikki. Kesäkurpitsoja, kurkkuja, retiisejä, mansikoita, vadelmia, salaatteja ja yrttejä on riittänyt kaikille kotiinviemisiksi. Jokohan pian nuo suuren suuret punajuuretkin olisivat valmiita nostettaviksi...

5.7.2013 Tampere

Viikolla on tehty kovasti töitä kitkennän, kastelun, mansikoiden poiminnan ja kompostin kanssa. Lapset osasivat hienosti koota kompostia. Kellään ei myöskään ole vastaansanomista kun on kyse makeiden mansikoiden poiminnasta. Pidimme myös kahdet arpajaiset joissa palkintoina oli avomaankurkkuja ja kurpitsaa. Tällä viikolla ryhmät yhdistettiin ja kaikki ovat tulleet hyvin toimeen keskenään.

Tällä viikolla kaikki ovat innostuneet kovasti miekkailemaan ja olemmekin rakentaneet miekkoja ja jousipyssyjä. Meillä on myös kaksi kilpeä. Olemme seikkailleet puutarhan lähimaastossa, joka on ollut lapsista todella kivaa.

 

30.6.2013 Tampere

Kesäkuun viimeisellä kerhoviikolla saimme nauttia vaihtelevasta säästä. Aika kului ympäristön kasveihin tutustuen, askarrellen, pelaillen ja leikkien. Tietysti myös viljelytöitä tehtiin. Pääsimmepä jo sadonkorjuuseenkin! Retiisejä saivat halukkaat kotiin viemisiksi, minttua maisteltiin sekä basilikaa ja rukolaa. Ensimmäiset mansikatkin olivat jo kypsyneet, ensi viikolla niitä varmaan saadaan jo roppakaupalla!

Ensi viikolla kaksi kerhoryhmäämme yhdistyvät, ja puutarhalla kerhoillaan kello 10-13. Luvassa on varmasti ainakin iloisia jälleennäkemisiä!

20.06.2013 Tampere

Tällä viikolla viimeisetkin linnunpelätit on saatu laitettua. On ollut sateista, mutta se ei ole menoa haitannut. Lapset keräsivät nokkosia nokkosvettä varten ja ovat istuttaneet kukkasia. Myös pellolla on käyty kitkemässä ja harventamassa viljelyksiä.

Keskiviikkona puutarhalla odotti yllätys kun sinne oli eksynyt koira nimeltään Barbi. Lapset saivat koiran taidokkaasti kesytettyä ja pääsimme kaikki silittämään sitä. Pidimme koiraa puutarhalla kunnes sen omistaja tuli hakemaan sen.

Torstaina oli juhannusjuhlat. Sateisesta säästä huolimatta kaikilla näytti olevan hauskaa. Pelasimme pesäpalloa, hypimme narua, oli laulua ja esityksiä, olimme lisua ja tietenkin lapsilla oli herkkuja mukana.

14.6.2013 Tampere

Toinen viikko puutarhalla on takanapäin, ja paljon saatiin aikaiseksi tälläkin viikolla! Suurin osa viljeltävistä ruokakasveista saatiin kylvettyä ja istutettua viime viikolla, joten tällä viikolla oli kesäkukkien vuoro. Kerholaiset ovat pienissä ryhmissä perustaneet omat kukkapenkit, sekä jokaisella on oma nimikkoauringonkukka.

Kasvimaalla tapahtuu edistystä sellaista vauhtia, että oli aika rakentaa variksenpelättimet! Jo yksi pelätin saatiin pystytettyä, kaksi muuta jäivät odottamaan aurinkoisempaa säätä.

Sadesäästä huolimatta puutarhalla on viihdytty, muun muassa paperihelmiä askarrellen ja kasveja ruukkuihin kylväen. Ja pihalla tietysti pelaillaan ja leikitään, kun aurinko hetkeksikään pilvien välistä pilkahtaa!

Ensimmäisellä viikolla ehdittiin rakentamaan myös toukkatutkimusasema.  

6.6.2013 Tampere

Huh hellettä, mutta ei se meitä haittaa!

Lastenpuutarha Piparminttu on aloittanut uuden viljelykesän! Lastenpuutarha Piparmintussa on kirmannut tällä viikolla 26 innokasta pikku puutarhuria. Aamuryhmässä on jo useamman kesän puutarhakerhossa käyneitä konkareita. Iltapäivän ryhmä muodostuu pääosin ensimmäistä kertaa puutarhakerhoon osallistuvista lapsista.

Viikko on kulunut nopeasti erilaisten viljelytöiden merkeissä. Maahan on istutettu mm. maissia, jättikurpitsaa, persiljaa ja sipulia. Kasvihuoneessa kasvaa jo chilipaprikat, munakoiso ja tomaatit. Yrttejäkin laitettiin Biolanin lahjoittamiin yrttikasvusäkkeihin. Siemeniä kylvettiin myös ahkerasti. Retiisi, porkkana, herneet ja pavut pääsivät harson alle odottamaan itämistä.

Viljelyhommissa tuli melkoisen kuuma, sillä helle on hellinyt puutarhureita koko viikon. Enteileeköhän tämä tulevan kesän säätä?

 

 

Tomaatin kasvualustan kunnostaminen ja lannoittaminen kanankakalla

24.5.Puutarhalla tehtiin kevättöitä tulevaa kesää varten

Lastenpuutarha Piparmintun kesäkerho avautuu lapsille reilun viikon kuluttua. Sitä valmistelivat Tampereen Rudolf Steiner -koulun puutarhanhoidon valinnaisena aineena ottaneet ysiluokkalaiset. Päivän aikana saatiin komposti käännettyä, kitkettyä rikkaruohoja kasvulavoista, harjattua mansikat sekä siistittyä puutarhan aluetta. Myös hedelmätarhan pensaat ja puut saivat joka keväisen lannoiteannoksensa. Tästä on hyvä jatkaa kesäkerholaisten kanssa! Tulkoon kesä!

 

Vielä muutama paikka vapaana lasten puutarhakerhon iltapäiväryhmässä!

Kysy lisää Heidiltä puh 050 371 8913

Lasten puutarhakerhotoiminta kesällä 2013

Lastenpuutarha Piparmintun kesäkerhossa viljellään helppoja viljelykasveja. Lapsi oppii sosiaalisia taitoja ryhmässä, näkee mistä ruoka tulee ja oppii arvostamaan käytännön työtä. Lisäksi lapsii oppii ottamaan vastuuta ympäristöstään ja luonnosta. Kerhopäivän aikana myös leikitään ja nautitaan yhdessä olemisesta luonnon helmassa.

Lastenpuutarha Piparmintun kesäkerho järjestetään tänä vuonna ajalla 3.6. – 26.7 (kerhoa ei juhannusaattona). Lisäksi sadonkorjuuiltapäivät alustavasti 15.8. ja 22.8. riippuen syksyn etenemisestä. Pikkukokkikurssien päivämäärät ilmoitetaan lähempänä.

Kerho on tarkoitettu 7-12 -vuotiaille lapsille.

Edellisvuoden tapaan jaamme lapset kesäkuussa 2 ryhmään. Aamuryhmä on kerhossa klo 9-12 ja iltapäiväryhmä klo 13-16. Molempiin ryhmiin otetaan 15 lasta. Heinäkuussa molemmat ryhmät ovat kerhossa klo 10-13.

Kerhomaksu on 70€ / lapsi koko kesän ajalta (39 kerhopäivää+2 sadonkorjuukertaa). Maksu maksetaan ennen kerho alkua lähetettävällä laskulla. Kerhomaksu sisältää tapaturmavakuutuksen kerhon aukioloaikana.

Ilmoittaudu Heidille sähköpostilla heidi.ovaska(a)martat.fi tai puh. 050 371 8913, ilmoita kumpaan ryhmään lapsi osallistuu, lapsen nimi, syntymävuosi, osoite ja huoltajan yhteystiedot.

 Ilmoittautuminen on sitova. Kerhomaksu peritään mikäli kerhopaikka perutaan 20.5. tai sen jälkeen (2 viikkoa ennen kerhon alkua), jos tilalle ei saada uutta lasta.

Takaisin